Julkaistu 25.1.2026
Selkäsaari on idyllinen miljöö retkelle: paikka, josta partiokirjoissa kerrotaan

Tervaksentekijöiden tarpojavartio Dekametrit viettivät ryhmän oman retken Selkäsaareen lokakuun alussa. 10 hengen porukasta valtaosalle paikka oli entuudestaan tuntematon ja miljöö yllätti positiivisesti jokaisen ensikertalaisen. ”Mahtavan paljon leluja ja hyvä infra – kerrassaan mainio ensivaikutelma!”
Retken ohjelmassa oli halonhakkuuta, pientä polkujen raivausta (päivän hyvänä työnä), kädentaitoja ja maastoleikkejä sekä melontaretki läheiseen Murtosaareen. Harjoiteltiin myös lipunnostoa ja -laskua. Muutamat nukkuivat riippumatoissa ja teltassa, isoin osa porukasta lavereilla tuvassa. Hyvä oli, kun sai itse valita majoitusmuotonsa. Tärkeänä teema retkellä olikin rento yhdessä olo, kokkailu ja saunominen eivätkä päivät olleet liian täynnä ohjelmaa. Nuoret nauttivat chillailusta, kiireettömyydestä ja erityisesti saunomisesta.
Mahtavia muistoja retkeläisten reppuihin


Nuoret nauttivat omalla pienellä porukalla retkeilystä ja he olivat itse saaneet vaikuttaa ohjelmaan. Useimmilla saunominen nousikin retken parhaimmaksi asiaksi.
Parasta Dekaretkellä oli saunominen, melominen ja hyvät fasiliteetit.
Hieno kuu ja hyvät maisemat jäivät mieleen!
Rauhoittuminen saunassa sai minut ajattelemaan elämän tarkoitusta.
Potentiaalista tekemistä seuraaville retkille nousi esiin paljonkin: meloa voisi enemmänkin tai isoa metsäaluetta hyödyntää monipuolisiin metsäleikkeihin. Rakennusmateriaaleja on paljon, voisi vaikka millaisia leiriportteja rakennella ja kesäaikaan harrastaa lukuisia vesiaktiviteetteja.
Tyytyväiset ja iloiset johtajat


Molemmat nuoret johtajat Aarni ja Aino olivat saaressa ensimmäistä kertaa. He uskaltautuivat viemään tarpojat ennalta tuntemattomaan paikkaan, kun mukana oli yksi aikuinen, jolle Selkäsaari oli entuudestaan tuttu. Aino kertoo olleensa aiemminkin saaressa retkellä ja pelänneensä vähän logistiikkaa. Kaikki sujui Selkäsaaressa kuitenkin helposti: matka rannasta saareen oli maltillinen, n.500m. Moottoriveneellä tehtiin pari keikkaa ja soutamalla vietiin yksi lastillinen retkeläisiä.
Ainoon Selkätupa teki vaikutuksen: kun odotti perinteistä autiotupaa, oli uusi tupa, siistit patjat ja aurinkopaneelit erinomaista luksusta. Hänelle mieleen jäivät myös kiva kartta saaresta ja led-valot. Lokakuiset illat ovat jo hyvin hämäriä, mutta tuvassa näki hyvin toimia valojen ansiosta. ”Kaikki on ajateltu, eikä pulaa mistään! Niin siistiä että ollaan saaressa!” hehkutta Aarnikin. Edullinen vuokrataso kompensoi hyvin vähän vaivalloisempaa matkaa kohteeseen. Niin johtajat kuin retkeläiset iloitsivat onnistuneesta retkestä.