Mukavaa puuhastelua reippaassa porukassa

Pienellä tehokkaalla porukalla saimme paljon hyvää aikaiseksi kökkätapahtumassa 10.-12.10.2025. Kaadoimme yhden kuusen tulevan ruokailukatoksen alta pois ja raivaussahalla siistimme aluetta. Kuusi oksittiin ja pätkittiin ja roudattiin mönkijällä pöllit kuivamaan ja risut pois. Saimme mitattua ja merkittyä tulevan ruokailukatoksen nurkat ristimittaan. Kolme kantoa odottaa vielä poisjyrsimistä. Ruokailukatoksen pystytolpat maalattiin kahteen kertaan. Venevajaakin siivottiin ja vanhat lasikuitukanootit siirrettiin vajasta pois. 

Aktiivisen puuhastelun lisäksi kiersimme saarta tutkailemassa uusia tuulenkaatopuita, onneksemme niitä ei ole lisää kaatunut. Löysimme yli 30 vuotta vanha polttopuukasa läheltä leirialueen huusseja. Myös sieninenät pitivät pintansa ja suppilovahveroita lähti matkaan monta litraa.

Kun mukana on hyvät muonittajat, ei pääse nälkä päivän aikana yllättämään: nautimme mm. kanttarellikeittoa, Itikan käristeitä sekä italianpataa.

Iltapäivisin valon vähetessä tuvassa lueskelimme vieraskirjaa ja muistelimme aiempia kökkätapahtumia. Paljon keskusteltiin myös KoGi-koulutuksesta. Iltaisin saunottiin ja nautittiin Kapun kuuluisia räiskäleitä.

Olipahan taas mainio viikonloppu – ensi kertaan siis!